Asumispreferenssit, yhdyskuntarakenne ja asumisen arki
Tutkijat
Professori Kimmo Lapintie
Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun laboratorio
Teknillinen korkeakoulu
Professori Mari Vaattovaara
Maantieteen laitos
Helsingin yliopisto
Erikoistutkija Marketta Kyttä
Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus
Teknillinen korkeakoulu
Tutkija Katariina Pahkasalo
Maantieteen laitos
Helsingin yliopisto
Tutkimusapulainen Eija Hasu
Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun laboratorio
Teknillinen korkeakoulu
Kesto: 1.8.2006-31.12.2008
Rahoittaja: Ympäristöklusterin tutkimusohjelma 2006-2009
Tutkimuksen kuvaus
Taustaa
Yhdyskuntarakenteen merkitys kestävän kehityksen tavoitteenasettelussa on ollut intensiivisen tutkimuksen ja yhdyskuntapoliittisen keskustelun kohteena 90-luvulta näihin päiviin. Tarkasteltaessa kysymystä puhtaasti teoreettisten rakennemallien kautta on voitu varmistaa tiiviin, julkisen liikenteen verkostoon tukeutuvan yhdyskuntarakenteen merkitys pyrittäessä hallitsemaan liikenteen, asuinrakennusten lämmittämisen ja osin myös rakennustuotannon ympäristövaikutuksia (Newman & Kenworthy 1999, Naess 2003). Helminauhamaista, erityisesti raideliikenteen, tehokkaan syöttöliikenteen sekä kevyen liikenteen yhdistelmään tukeutuvaa ns. multimodaalista kaupunkia voidaan pitää kestävän kehityksen tavoitteiden kannalta ideaalisena ratkaisuna (Lapintie 1996).
Käytännössä yhdyskuntarakenteen muutoksessa on havaittavissa kuitenkin useita samanaikaisia tendenssejä. Kaupungistumisen ja yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ohella rakenne hajautuu keskuskaupunkien ympäristössä, ja liikenne kasvaa myös asiointi- ja vapaa-ajan tarpeiden myötä (esim. Helminen & al. 2005, Ratvio 2005). Tämän taustalla voidaan havaita useita syitä. Ensinnäkin asukkaiden asuntoonsa ja asuinalueeseensa kiinnittämät preferenssit (joko markkinoiden kautta ns. ilmaistuina preferensseinä tai kyselytutkimuksissa ilmaistuina asumistavoitteina tai -unelmina) eivät välttämättä vastaa toteutunutta asuntorakennuskantaa (Vaattovaara & Kortteinen 2005, Strandell 2005). Asuntotyypeistä pientalo ja asuinalueista väljä ja jopa maaseutumainen asuminen nousevat korkealle sijalle, samalla kun tiivis yhdyskuntarakenne ja kerrostalot koetaan jopa ongelmalliseksi (Kortteinen & al 2005). Nämä preferenssit heijastuvat muuttoliikkeen ja ostokäyttäytymisen kautta osin suoraan yhdyskuntarakenteen muutokseen, osin kaupunki- ja yhdyskuntapolitiikan kautta tehtyihin kaavapäätöksiin.
Juuri valmistuneen tutkimuksen (Laakso, Vaattovaara & et al. 2005, tulossa) mukaan väestön nopea ikääntyminen kaupunkiseutujen reuna-alueilla tuo mukanaan vakavia taloudellisia haasteita tulevan kymmenen vuoden kuluessa. Sen lisäksi, että eläkeikäisten määrä kaksinkertaistuu useassa ympäristökunnassa ensi vuosikymmenen alkaessa, kasvaa vain hetkeä myöhemmin yli 75-vuotiaiden määrä nykyiseen nähden moninkertaiseksi. Kuntatalous tässä ikärakenteen muutoksessa ei ainoastaan heikkene, vaan painuu miinukselle hyvinkin nopeasti. Taloudellisesta näkökulmasta suurten kaupunkiseutujen reuna-alueiden mahdollisuudeksi nousee valikoiva muuttoliike. Tulomuuttajat näissä kunnissa ovat paremmin koulutettuja ja parempituloisia kuin sekä kantaväestö että lähtömuuttajat. Tältä pohjalta tehty johtopäätös (Laakso & et al. 2005) on se, että kuntatalouden tilanne, investoinnit mukaan lukien, on sitä parempi mitä voimakkaampaa kunnan muuttoliike on. Kuntataloudellisesta näkökulmasta katsoen kestävä kehitys tarkoittaisi tällöin nopeaa kasvua. Ekotehokas kaupunkirakenne tulee siis myös kuntatalouden näkökulmasta haastetuksi.
Samalla lisääntyvä vapaa-aika ja väestön vanheneminen sekä perinteisen kesämökkikulttuurin muutos kohti entistä laadukkaampaa vapaa-ajan viettoa tukevat myös kakkosasuntojen syntyä ja siten osin tarkoituksetonta yhdyskuntarakenteen muutosta maaseutukunnissa. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen voi myös olla omiaan lisäämään asukkaiden kesämökkeilyä, koska ahdistavaksi koettua liian tiivistä ympäristöä saatetaan paeta väljempään ympäristöön. Laajassa hollantilaisessa tutkimuksessa huomattiin, että jos asuinalueella on runsaasti vehreitä kävelyreittejä virkistysliikkumiseen, se vähentää todennäköisyyttä, että asukas omistaa kesämökin (de Vries, 2005).
Yhdyskuntarakenne on siis tyypillisesti ilmiö, jonka yhteydessä voidaan havaita kestävän kehityksen vastaisia tendenssejä ja ongelmia, jotka eivät ole ratkaistavissa yksittäisten lainsäädännöllisten tai politiikkamuutosten avulla eivätkä myöskään teoreettisiin suunnittelumalleihin tai teknologiamuutoksiin tukeutuen. Ongelmat ovat luonteeltaan kompleksisia ja hankalia (ns. wicked problems), ja ne liittyvät laajoihin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Niiden joukosta voidaan kuitenkin erottaa selkeitä osakokonaisuuksia, joissa suunnittelun, politiikan ja asuntotuotannon kehittäminen on mahdollista. Edellisen perusteella voidaan esittää, että haasteena on esimerkiksi luoda sellaista kestävän kehityksen mukaista yhdyskuntarakennetta, joka vastaa paremmin ihmisten asumiseen liittämiä preferenssejä.
Toisaalta jos esimerkiksi kaupunkien ympäristökuntien kannattaa houkutella lapsiperheitä, niiden ikääntyvä väestö haluaa myös kuntakeskukseen palveluiden ääreen, ja luonnollisesti myös harrastavilla lapsilla ja nuorilla on intressejä palvelujen ja julkisen liikenteen suhteen. Kysymys avautuu siis ympäristökunnissa siitä, miten yhdistelmä pientalovaltaista rakennetta ja keskuksia voisi muodostaa kestävän yhdyskuntarakenteen. Arkkitehti suunnittelisi mielellään selkeitä pikkukaupunkimaisia keskuksia ja tiiviitä kyliä Italian tapaan, mutta tällainen ei tunnu toteutuvan Suomessa. Miksi, ja onko kehitys käännettävissä siihen suuntaan?
Näihin kysymyksiin vastaamiseksi tarvitaan kuitenkin tarkempaa ja jäsennellympää tietoa preferenssien ja asumisunelmien taustalla olevista tekijöistä, jota voidaan soveltaa tehokkuudeltaan erilaisissa yhdyskuntatyypeissä (kerrostaloalueilla, tiiviillä pientalo- ja omakotitaloalueilla sekä niiden erilaisissa yhdistelmissä). Miten niitä ominaisuuksia, joita ihmiset arvostavat väljässä omakotitalorakenteessa, voitaisiin liittää myös tehokkaampaan rakentamiseen? Ja toisaalta, miten omakotialueet ja hajarakentaminen voidaan kytkeä tarkoituksenmukaiseen maankäyttöpolitiikkaan?
Tämän hankkeen tarkoituksena on tuottaa tällaista tietoa ja testata sen soveltuvuutta toisaalta toteutettujen kohteiden, toisaalta suunnitteluvaiheessa olevien kohteiden avulla. Tutkimus kytketään kiinteästi niin suunnittelualojen opetukseen kuin toteuttamiseenkin.
Tutkimushankkeen tiedolliset tavoitteet
Aikaisempien laajojen kyselytutkimusten pohjalta tiedetään, että luonnonläheisyys, rauhallisuus ja pientaloasuminen ovat keskeisimpiä asumiseen liittyviä toiveita, jotka toistuvat alueesta, tulotasosta, koulutuksesta ja ammatillisesta suuntautuneisuudesta riippumatta (Kortteinen & al. 2005). Myös ympäristöministeriön tekemissä asukasbarometritutkimuksissa (Strandell 2005) on todettu asumistoiveiden pientalovaltaisuus, vaikka asumistoiveet vaihtelevatkin elämäntilanteen mukaan. Pientalomaisessa asumisessa korostuvat rauhallisuus, oma piha ja luonnonläheisyys, kun taas palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet korostuvat kerrostaloasumisen valintakriteerinä. Yhdyskuntarakenteen tiiviys näyttää korreloivan negatiivisesti, viheralueiden määrä puolestaan positiivisesti elinympäristön koettujen laatutekijöiden toteutumiseen (Kyttä & Kahila, 2005b).
Muuttohalukkuutta selittävistä tekijöistä ylivertaisesti suurin osa liittyy kuitenkin asunnon kokoon, varustetasoon ja asumisen kustannuksiin. Heikoiksi koetuilta asuinalueilta poismuutto näyttää liittyvän myös asuinalueen sosiaalisiin ominaisuuksiin - ”alueella asuvat ihmiset”, ”rauhattomuus ja järjestyshäiriöt”. Vaikka alueellinen tulotaso ja asuntojen hallintasuhde vakioidaan, kerrostaloympäristössä koetaan rauhattomuutta neljä tai viisi kertaa useammin kuin omakotitaloympäristössä (Kortteinen & al. 2005). Vaikka asuinalueiden sosiaalista eriytymistä ei tulekaan dramatisoida liikaa, on Suomessakin nähtävissä riski, että turvallisuus ja viihtyisyys liitetään entistä selvemmin pientaloasumiseen ja sosiaaliset ongelmat ja turvattomuus taas kerrostaloasumiseen. Kansainvälisten esimerkkien mukainen keski- ja yläluokan "pako kaupungista" ja heikon statuksen keskusta-alueiden syntyminen olisivat kuitenkin niin ekologisen kuin sosiaalisenkin kestävyyden kannalta epätoivottavia. Kerrostalo- ja pientaloasumisen rajoja olisi siten pehmennettävä, mikä voi tapahtua luomalla riittävää vaihtelua ja monipuolisia ratkaisuja molempien perustyyppien sisälle.
Tyytymättömyys kohdistuu pääsääntöisesti asuntoon ja asuinrakennukseen, toissijaisesti asuinalueeseen, joskin näiden välinen raja on usein vaikeasti määriteltävissä. Asunto on tyypillisesti tuote, joka kytkeytyy suureen joukkoon yhdyskunnallisia ominaisuuksia (julkiset ja kaupalliset palvelut, virkistysmahdollisuudet, työmahdollisuudet jne.), joiden merkitys vaihtelee eri ikäryhmissä ja elämäntilanteissa. Asunto on myös vahvoja merkityksiä omaava kulttuurituote, jonka kohdalla kalkyloiva harkinta eri ominaisuuksien välillä ei välttämättä nouse niin keskeiseksi. Teorian pohjalta voidaan odottaa, että asumisen ominaisuuksissa esimerkiksi itsemääräämisoikeuteen ja vaikutusvaltaan liittyvät tai turvallisuuteen ja ympäristön mahdollisiin muutoksiin liittyvät kysymykset saattavat nousta keskeisiksi.
Hyvin vähän tiedetään siitä, miten asunnon hankintatilanteessa vaikuttaneet preferenssit kestävät asumisen arkea ja elämäntilanteiden muutoksia. Asumisen arki voi paljastaa yllättäviä hyviä ja huonoja puolia asunnosta ja elinympäristöstä. Koska maassamme puuttuu systemaattinen asuntojen ja asuinalueiden käyttöönoton jälkeinen arviointi, asukkailta puuttuu myös mahdollisuus reflektoida kriittisesti omia preferenssejään (Kyttä, 2004). Tuore tutkimus osoitti (Wuori, 2005), että pitkien työ- ja asiointimatkojen kustannukset ja asuntojen arvonnousun ero tekevät kaupungin reuna-alueella asumisen kalliimmaksi kuin keskusta-asumisen 10 vuoden ajanjaksolla. Tämäntyyppisiä näkökohtia mietitään ehkä harvoin asunnon hankkimisvaiheessa.
Hankesuunnitelma
Tutkimus toteutetaan vaiheittain, ja se kytketään yhteen aiheeseen liittyvien metodologia- ja suunnittelukurssien kanssa Teknillisessä korkeakoulussa ja Helsingin Yliopistossa sekä toteutettujen asuinalueiden arviointiin.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa (kesäkuu-joulukuu 2006) johdetaan asumisen ja asuinalueiden arvostetut ominaisuudet ja koetut ongelmat aikaisempien (kvantitatiivisten ja osin kvalitatiivisten) tutkimusten pohjalta ja määritellään tiedontarpeet. Lisäksi tehdään asiantuntijahaastattelu. Näissä keskitytään sellaisiin kysymyksiin, joiden voidaan ajatella olevan relevantteja suunnittelun ja asuntotuotannon sekä yhdyskuntapolitiikan kannalta. Alkusyksystä 2006 järjestetään tutkimusryhmän kick-off-seminaari yhteistyössä kansainvälisten asuntotutkijoiden kanssa. Metodologista työvälineistöä testataan seuraavaa työvaihetta varten.
Tutkimuksen toisessa vaiheessa (tammikuu 2006-kesäkuu 2007) toteutetaan täydentävä asiantuntijahaastattelu sekä laadullinen haastattelututkimus valituille transitiovaiheessa oleville kotitalouksille, jonka avulla on tarkoitus purkaa preferenssien taustalla olevat jäsentyneemmät syyt asumismuotojen arvostukseen. Tässä vaiheessa tutkitaan myös arjen sujuvuutta erityyppisillä asuinalueilla sekä kartoitetaan asumisen joustavuutta eri elämäntilanteissa. Haastattelujen lisäksi analysoidaan haastateltavien asuinalueiden asemakaavallisia sekä asuntojen ominaisuuksia (alue- ja korttelitehokkuus, korttelityyppi, asunnon pohjakaava, liittyminen lähiympäristöön, piha- ja virkistysalueet jne.), minkä avulla voidaan tarkentaa haastattelun avulla saatavia tuloksia ja kiinnittää ne fyysisen ympäristön ominaisuuksiin. Täydentävänä aineistona käytetään asuntojen valintatilanteessa tehtyjä muutoksia sekä itse kerrottuja asuinuran kuvauksia valintaperusteineen.
Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa (elokuu-joulukuu 2007) analysoidaan valittuja toteutettuja sekä toteutettavaksi aiottuja asuinalueita saadun tiedon perusteella. Havaintojen perusteella laaditaan suositukset erityisesti tiiviin yhdyskuntarakenteen suunnittelulle, jotta se saadaan vastaamaan paremmin asumiseen liitettäviä preferenssejä ja kulttuurisia merkityksiä.
Tutkimuksen neljännessä vaiheessa (tammikuu 2008 - joulukuu 2008) testataan löydettyjä asuinalueiden ominaisuuksia uusilla suunnittelukursseilla ja tarkennetaan suunnitteluohjeisto sekä laaditaan loppuraportti ja useita julkaisuja. Tutkimukseen osallistuneet tutkijat valmistelevat opinnäytteitään, joiden osaksi tämä tutkimus tulee.
Tutkimusryhmä
Tutkimusryhmän ytimen muodostavat professorit Kimmo Lapintie ja Mari Vaattovaara sekä FT Marketta Kyttä. Heidän ohjauksessaan työskentelee lisäksi päätoimisesti kaksi nuorempaa tutkijaa, joista toinen (Katariina Pahkasalo) edustaa maantiedettä ja toinen (Eija Hasu) yhdyskuntasuunnittelua. Professori Kimmo Lapintien erikoisalueina ovat ekologinen kaupunkisuunnittelu ja yhdyskuntarakenteen ja suunnitteluprosessin hallinta. Hän on johtanut mm. Suomen Akatemian rahoittamaa Ekopolis-hanketta, EU:n viidennen puiteohjelman GREENSCOM-hankkeen Suomen osuutta sekä Suomen Akatemian Governing Life -hanketta. Professori Mari Vaattovaaran erikoisalueina ovat asumisen ja yhdyskuntarakenteen alueelliset ja seudulliset muutokset sekä asumispreferenssien jäsentyminen. Hän johtaa parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamaa naapurustovaikutusta tutkivaa hanketta sekä EU:n kuudennen puiteohjelman laajaa kaupunkipolitiikkaa käsittelevää hanketta Suomen osalta. Sekä Vaattovaara että Lapintie osallistuvat EU:n rahoittamaan COST C20-hankkeeseen, jossa tutkitaan tiedonhallinnan merkitystä osana kaupunkisuunnittelua. Marketta Kyttä toimii tutkijana Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, ja hänen erikoisalanaan ovat asumisen arki ja asumisen laadullisten ominaisuuksien arviointi. Katariina Pahkasalo on valmistunut 2005, ja Eija Hasu on kauppatieteen maisteri ja maisema-arkkitehtuurin ylioppilas.
Yhteistyö muiden klusteriohjelman hankkeiden kanssa
Asumispreferenssit, asumisen arki ja kestävä yhdyskuntarakenne –hankkeella on tiiviitä kytkentöjä muutamiin muihin Ympäristöklusteri-tutkimusohjelman hankkeisiin. Yhteistyöstä on sovittu Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen kahden hankkeen kanssa. Sekä jo rahoituspäätöksen saaneen hankkeen 'Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot' (hanke no 65) että jatkokehiteltävän hankkeen ' Turvallisuus ja rikosten ennaltaehkäisy yhdyskuntasuunnittelussa' (hanke no 68) kanssa tehdään menetelmällistä yhteistyötä ja järjestetään yhteisiä työpajoja. Turvallisuuden kokeminen ja liikkumistapavalinnat ovat tärkeitä osatekijöitä asumispreferenssien muodostumisessa, mutta jättävät ulkopuolelleen kuitenkin monia, todennäköisesti tärkeäksi nousevia teemoja asumispreferesseissä, kuten alueen koetun luonnonläheisyyden ja rauhallisuuden. Myös Kansanterveyslaitoksen hankkeen 'Asuinympäristön laatu, terveys ja turvallisuus' (hanke no 44) teemat ovat lähellä hankettamme, mutta keskittyvät selvästi enemmän asuntojen sisätiloihin. Yhdyskuntarakenneproblematiikan suhteen on sovittu tietojen vaihdosta ja yhteisistä seminaareista hankkeiden 116 ja 144 kanssa (liittyen kasvuun, supistumiseen ja kaupungin ja maaseudun rajapintoihin) ja hankkeen 42 kanssa (liittyen maankäytön ja matkatuotosten suhteeseen). Hanke toimii myös tiiviissä vuorovaikutuksessa Erilaistuva asuminen konsortion kanssa, jossa ovat mukana Kuopion yliopiston asumisen professuuri, Taideteollinen korkeakoulu ja VTT.
Tiedotus ja julkaisusuunnitelma
Hankkeen julkaisut:
- Tieteelliset lehtiartikkelit ja kongressiesitelmät
- Ammatilliset artikkelit suunnittelu- ja ympäristöalan lehdissä
- Loppuraportti Suomen ympäristö –sarjassa tai Maantieteen laitoksen tai YKS-laboratorion julkaisusarjassa
Hankkeen tiedottaminen:
- Kick-off seminaari tutkimusryhmän ja alan tutkijoiden kanssa
- Loppuseminaari yhteistyökumppanien ja alan tutkijoiden kanssa
- Www-sivut TKK/YKS ja HY/maantiede tutkimushankesivuilla
Lähteet
- Kyttä, Marketta (2004). Ihmisystävällinen elinympäristö. Tutkimustietoa ja käytännön ideoita rakennetun ympäristön suunnittelua varten. Helsinki Rakennuspaino Oy
- Kyttä, M. & Kahila, M. (2005a). The perceived quality factors of the environment and their Ecoefficien Acceccibility. Teoksessa Forests , Trees, and Human Health and Well-being. Proceedings of the 1 st European COST E39 Conference. Thessaloniki , October, 2005.
- Kyttä, M. & Kahila, M. (2005b). Eheyttäminen ja elinympäristön koetut laatutekijät. Eheä-hankkeen loppuraportti. Tulossa.
- Lapintie, Kimmo (1996) Paradise Lost. Rationality, Freedom and Ecology in the City. Housing & Enviroment n:o 2, The Unit for Research into Housing and the Environment, The University of Tampere .
- Naess, Petter (2003) Urban Structures and Travel Behavior. European Journal of Transport Infrastructure Research, 1567-7133, vol. 3, 2003.
- Neuman, Michael (2005). The Compact City Fallacy. Journal of Planning Education and Research 25:11-26.
- Newman P. & Kenworthy, J. R. (1999) Sustainability and Cities: overcoming automobile dependence, Island Press, Washington DC .
- de Vries, S. (2005) Green Recreation Opportunities and Urban Liveability. Teoksessa Forests , Trees, and Human Health and Well-being. Proceedings of the 1 st European COST E39 Conference. Thessaloniki, October, 2005.
- Wuori, O. (2005) Asumiskustannusten arviointia. Työ Vaasassa ja koti Vaasanseudulla. Vaasan yliopisto, Levon-instituutti. http://www.vaasa.fi/Default.aspx?id=384912
- Helminen, Ville, Ristimäki Mika & Oinonen Kari (2005). Työpaikat kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteessa. 1985-2000. Suomen ympäristö 747. Ympäristöministeriö.
- Kortteinen, Matti, Tuominen Martti & Mari Vaattovaara (2005). Asumistoiveet, sosiaalinen epäjärjestys ja yhdyskuntasuunnittelu. Yhteiskuntapolitiikka 2005/2.
- Laakso, Seppo & al. 2005, tulossa. Kirkkonummen kunnan muuttoliiketutkimus. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tutkimuksia sarja B.
- Standell, Anna (2005). Asukasbarometri 2004. Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristö 746. Ympäristöministeriö, Helsinki.
- Vaattovaara Mari & Henrik Lönnqvist (2003). Helsingin asuntopolitiikka seudullisessa viitekehyksessä. Helsingin kaupungin tietokeskuksen aloitteita 2003/1.
- Vaattovaara, Mari & Ari Jaakola (2002). Helsingin seudun kasvun logiikka vuosituhannen taitteessa. Teoksessa Keskinen Vesa, Martti Tuominen & Mari Vaattovaara (toim.) Helsinki – pohjoinen metropoli.
- Vaattovaara, Mari & Matti Kortteinen (2002). Polarisoituuko pääkaupunkiseutu? In Matti Heikkilä & Mikko Kautto (eds.) Suomalaisten Hyvinvointi 2002. pp. 272-291. STAKES, Gummerus. Jyväskylä.
Yhteystiedot
Professori Kimmo Lapintie, Tel. +050-5842710, PL 1300, FIN-02015 TKK , sähköposti etunimi.sukunimi@tkk.fi